Ei ole väärin tuntea epävarmuutta omasta paikastaan tässä valtavassa maailmassa.
Olen keskittynyt tekeään asioita, joilla on juuri minulle merkitystä.
Olen keskittynyt ystäviin ja perheeseen.
Mä vahvistan nyt juuriani, että kestän pystyssä kaikki myrskyt,
kuten olen kestänyt tähänkin saakka.
Mä haluaisin vakaan ja turvallisen parisuhteen,
lämpöä ja huolenpitoa, mutta läheisyys pelottaa, yhä.
Pelottaa jakaa sänky.
Pelottaa jakaa aamut, jolloin ei ole mitään sanottavaa.
Pelottaa epäonnistua.
Pelottaa olla uusien silmien alla, arvioitavana, paljaana, yksin tarinani kanssa.
Maailma on täynnä kauniita ja älykkäitä naisia joiden mieli on vähemmän solmussa.
B, mies, johon tutustuin syksystä, jonka kanssa aloin tuntea oloni turvalliseksi,
kaunista romanttista iltaa seuraavana aamuna imoitti tekstiviestillä:
"luulen, että meidän on parempi vaan ystävinä".
Seuraavassa tekstiviestissä
hän kertoi tutustuneensa uuteen ihanaan ihmiseen.
Ja mä mietin mikä mussa on vikana,
kun en tunne mitään muuta, kuin helpotusta.
Mitä mä oikein haluan?
Yritän kontrolloida elämääni kehoani hyväksikäyttäen, ja se ei toimi.
Luin sun blogin alusta asti. Olen niin monta kertaa yrittänyt etsiä suomenkielistä blogia, jossa kirjoitetaan bulimiasta. Itse olen siitä kärsinyt about 7 vuotta, ikää minulla on 22...
VastaaPoistaMullaki oireilu menee sykleissä. Tällä hetkellä on taas oireilu päällä. Niin, ajattelen myös niin tyhmästi, että niin kauan kun virallista diagnoosia ei ole, ei ole sairauttakaan. Ihan kuin se diagnoosi muuttaisi tämän joksikin toiseksi...
-M
Wow. Kirjoitat mielettömän upeasti. Löydän sun teksteistä paljon samaa, mitä on munkin päässäni. Itse en vaan saa asioita noin selkeästi ulos. Huh, oon jotenkin ihan sanaton.
VastaaPoistaJään ehdottomasti seurailemaan, tahdon toivottaa sulle hirveästi tsemppiä!