Siinä, missä tarvitsisin lepotauon, minä otan vapauden väsyttää itseni.
Se tyhjä hetki päivän päätteeksi, milloin joku korkkaa viinipullon ja rojahtaa sohvannurkkaan,
minä avaan leipäpussin ja voirasian ja aloitan oman tunnottomuuteen tähtäävän rituaalini.
Syön syön syön.
Pois pois pois.
Ahmiminen puhdistaa mieleni ajatuksista.
Miksi on niin epämukavaa vain istua ajatustensa kanssa ja sallia niiden virtaus,
sen sijaan, että yrittää turruttaa epämukavat ajatuksesa ahmimiskäyttäytymisellä?
Tunteet ovat vain tunteita.
Ahmiminen on riippuvuus; ruuan väärinkäyttöä tunteiden käsittelyn keinona ravinnon sijaan.
Luulen, että säännöllinen ateriarytmi on avainasemassa kehon totuttamisessa "järkevään" ruokailuun.
Mutta se emotionaalinen tyhjiö on täytettävä jollain muulla, kuin ahmimisella.
Kirjoittamisella? Neulomisella? Päiväunilla? Netin päämäärättömällä selailulla?
Haluan korvata paheeni pienemmällä pahalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti